torstai, 14. huhtikuu 2016

Kirjoittajalle ja kielenhuoltajalle tarvetta?

Olen työskennellyt tämän kevään Pirkkalan seurakunnan viestinnässä. Tehtävänäni on ollut siirtää seurakunnan verkkosivut uuteen ev.lut.srk:n yhteiseen Lukkari-pohjaan sekä kirjoittaa seurakunnan uutisia verkkoon, Pirkkalainen-lehteen sekä Pirkkalaisen välissä ilmestyvään Kirkkoposti-liitteeseen. Kirkkoposteja olen tehnyt pian kolme, joista jokaisen sisältöä olen ollut mukana suunnittelemassa viestintätyöryhmässä. Olen vastannut yksin liitteen artikkelien (4-5 kpl) kirjoittamisesta. Lisäksi tehtävääni on kuulunut seurakunnan Facebook-sivujen ylläpito. Olen myös työskennellyt yhden illan viikosta nuortenilloissa yhtenä työntekijänä.

Projektiluonteinen tehtäväni päättyy toukokuun lopussa. Olen pitänyt valtavasti työstä seurakunnan viestinnässä. Verkkosivujen avaaminen on opettanut minulle paljon sekä verkkokirjoittamisesta että uudenlaisesta sivupohjasta. Työ viestinnässä on ollut itsenäistä, mielekästä ja opettavaista.

Työn kanssa samaan aikaan olen siirtänyt Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen -blogini Kaksplussan alle ja oppinut näin valtavasti lisää verkkokirjoittamisesta, bloggauksesta ja markkinoinnista. Olen töissä käyttänyt Photoshoppia ja saanut näin kuvankäsittelyyn uutta rutiinia.

Etsin nyt uutta työtä Pirkanmaalta työsuhteeni lähestyessä loppuaan. Erityinen vahvuuteni on monipuolinen, sujuva kirjoittaminen ja kielenhuolto. Ihannetyöni olisi saada suunnitella, kirjoittaa ja oikolukea julkaisuja, aikakauslehtiä, esitteitä tai muita vastaavia. Vahvimmillani olen toimittajana, ja kehitänkin siksi tiedottajan ominaisuuksiani ja ammattitaitoani jatkuvasti.

Onko teillä tarvetta viestinnän osaajalle? Ota rohkeasti yhteyttä!

Suomipop-risteily%202016%20%282%29.jpg

perjantai, 18. joulukuu 2015

625 päivää työttömyyttä

Työsopimukseni päättyi 24.4.2014. Tuona keväänä aloitin heti työhakemusten tekemisen, mutta samaan aikaan tein sekä fyysisesti että henkisesti hyvin raskasta työtä kotonamme. Viisihenkinen perheemme muutti kesän alkaessa Keski-Suomesta mieheni työn perässä Pirkanmaalle, joten kevääni ja kesäni täyttyi pakkaamisesta, purkamisesta, siivoamisesta ja asioiden selvittelemisestä vanhan ja uuden kodin välillä sekä omastani, lasteni ja läheistemme suuren surun käsittelystä. Muutto ei ollut millään tavalla helppo.

Muutimme maakuntaan, jossa olin käynyt lähinnä vain Särkänniemessä. Aloimme rakentaa elämäämme pohjalle, jonka tukipilareina oli vain muutama lähellä asuva ystävä, ei mitään muuta. Minulla ei ollut mitään suhteita valmiina alueen työelämään.

Pitkin kesää ja syksyä 2014 lähetin avoimia työhakemuksia sekä hain kaikkiin avoinna oleviin toimittajan ja tiedottajan työpaikkoihin sekä moneen muuhunkin tehtävään viestinnän saralla. Soittelin moniin paikkoihin.

Hakemusteni myötä sain alkaa avustaa kahta Tampereella ilmestyvää lehteä, ja pääsin silloin tällöin juttukeikalle. Ne keikat piristivät ja vetivät mukaan työn imuun. Työhaastatteluihin en kuitenkaan päässyt, sain vain sähköpostiini vastauksia, jotka alkoivat "Kiitos mielenkiinnostanne, mutta...". Sain avoimiin hakemuksiini vastauksia, että osaamiselleni olisi runsaasti tarvetta, mutta mahdollisuutta palkkaukseen ei ole.

Koska meillä on kolme lasta, joista kaksi joutui etsimään paikkaansa uudella koululuokalla ja joiden illat täyttyivät harrastuksista, oli syksy kiireinen. Lasten asioiden hoitamista, kotiutumista, ruuanlaittoa, siivousta. Pienin kävi kerhossa satunnaisesti, mutta täytti muuten sylini ja päiväni aamusta iltaan. Työttömyys toi pienen helpotuksen uuteen arkeemme.

Hain kuitenkin koko ajan töitä. Luvut olivat rankkoja: yli sata hakijaa, muutama haastateltu. Kiitos hakemuksestasi mutta ei kiitos. Syksy meni sellaisessa koko elämän kokoisessa myllerryksessä.

Tammikuussa 2015 kuulin, että suuri lehti oli haastatellut 80 kesätoimittajaksi haluavaa, mutta minä en ollut heidän joukossaan. En ollut edes yksi 80 haastatellusta! Silloin itkin. Työttömyys oli mielessä yhä enemmän.

Työttömyys ei ole helppoa. Työttömyys on kamalaa. Se on suurta huolta toimeentulosta, pitkäksi käyviä päiviä ja epävarmuutta, mutta kaikista eniten työttömyys on sitä, että minä en kelpaa. Joku toinen on kiinnostavampi, parempi, viisaampi ja kouluttautuneempi. Kiitos mutta sinä et ole etsimämme tyyppi.

Rustasin hakemuksia pitkin kevättä. Tuntikausia kutakin hakemusta. Tutustuin työnantajaan, viilasin hakemusta ja ansioluetteloa, täytin netissä monisivuisia hakemuspohjia. Mietin, miten erotun muista ja miten voin päästä edes haastatteluun. En päässyt. Olisin toki voinut hakea niin sanotusti mitä tahansa työtä, mutta koska minulla oli pienten lasten kanssa kädet täynnä työtä ja koska olen kouluttautunut haluamalleni alalle, en halunnut vielä luovuttaa. Minähän taistelisin, että saisin sitä työtä, jossa olen hyvä! Onko siinä jotain väärää?

Kehitin kuitenkin loistavan suunnitelman: jos en syksyllä olisi töissä, täydentäisin osaamistani amk-opinnoilla. Ajatus kantoi eteenpäin ja toi päämäärätietoisuutta. Ehkä syksyllä opiskelemaan!

Tuntui, että työttömyys ja se huonoudentunne täyttivät koko arkeni, kun työttömyydestä tuli vuosi. Ajaessani eräiltä lastenvaatekutsuilta kotiin lopulta romahdin autossa, koska kutsujen kahvipöydässä oli puhuttu minun mielestäni vain kunkin työstä. Kuka töissä sairaalassa, kuka markkinoinnissa. Projekteja ja kauheaa kiirettä koko ajan. Minua ei tarvitse kukaan missään projektissa. On varmasti tosi rankkaa, minä sen sijaan olen työtön.

Kesä 2015 yllätti. Sain muutaman haastattelukutsun aivan huimilla luvuilla: 80 hakijaa, joista 10 haastatteluun, yli 100 hakijaa, joista 12 haastatteluun, 208 hakijaa, joista 6 haastatteluun. En saanut näistä paikoista yhtäkään, mutta haastattelut olivat hyviä kokemuksia, ja olin onnellinen saatuani kutsun.

Mutta minä en päässyt opiskelemaan! Pisteeni eivät riittäneet edes pääsykokeeseen pääsemiseen. Olin jälleen tyhjän päällä ja aika shokissa. En kelvannut ammattiopintoihin 35-vuotiaana, mutta suoraan lukiosta tulleet kyllä kelpasivat.

Syksyllä 2015 haimme kuopuksellemme osa-aikaisen päivähoitopaikan. Se selkeytti elämää ja toi uutta potkua: työtä oli nyt etsittävä täysillä.

Hoitopäivien ajan täytin työhakemuksia sekä rustasin avoimia hakemuksia. Tutkin myös opiskelumahdollisuuksia, tein freelance-lehtijuttuja ja kävin TE-toimiston koulutuksissa.

Suosittelen ehdottomasti koulutuksia kaikille! Opin ammatillista itseluottamusta sekä kirjoittamaan erottuvan hakemuksen ja ansioluettelon. Ymmärsin, että jokaiseen työpaikkaan on tehtävä räätälöity hakemus ja cv ja että itseään on markkinoitava täysillä. Omaa ammattitaitoaan ei saa väheksyä. Jos olet jotain tehnyt, kerro siitä luvuin ja ylpeästi!

Rupesin aktiiviseksi. Jos kukaan ei maksa työttömälle työstä, on sitä tehtävä ilmaiseksi. Ansioluettelon on kasvettava myös työttömyysaikana! Kävin digikamerakurssin, tein vapaaehtoisena kielenhuoltoa tutun yhdistyksen lehteen sekä toimin vertaistukibloggaajana Keliakialiitossa. Avasin tämän blogin sekä lifestyle-blogini Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen. Kirjoitin, että en unohtaisi arkeani, tunteitani ja kirjoitustaitoani. Kävin myös alakoulussa koulunkäynninohjaajaa sijaistamassa.

Työttömän on löydettävä syy sille, miksi hän herää aamuisin. Jotakin on tehtävä, jonnekin on lähdettävä joka päivä! Koska rakastan kirjoittamista ja haluan julkaista tekstejäni, sain voimaa bloggaamisesta. Työnantajat kiittivät, että saivat minusta paljon tietoa myös blogieni kautta. Kiittivät, että olin ollut aktiivinen.

Ihmiselle on tärkeää onnistua ja kehittyä jossain. Minä aloin kuntoilla. Paino on tippunut hiukan, ja lapset saavat nyt testailla vatsalihaksiani nyrkkeilemällä mahaani vasten. Hyvät on lihakset, olen kehittynyt! Joka päivä näen peilistä parempikuntoisen ja iloisemman itseni.

Minulla kävi tuuri: yhteen avoimeen hakemukseeni vastattiin. Tammikuussa aloitan viestinnän projektityöntekijänä alustavasti kevään ajan, mutta ehkä myös sen jälkeenkin. Olen iloinen ja onnellinen. On kuitenkin huolestuttavaa pitkäaikaistyöttömyyttä silmällä pitäen, että mielialani muuttui radikaalisti siksi, että sain töitä.

Puolentoista vuoden työttömyyden jälkeen tuntui ihmeelliseltä yhtäkkiä  kuulla, että osaamistani arvostetaan, että minä kelpaan, että olen rautainen ammattilainen. Aloin jo unohtaa sen, en uskonut siihen enää, koska niin kauan en kelvannut. Olin työtön vain puolitoista vuotta, mutta ammatillinen itsetuntoni ehti jo alkaa murentua. Miten käy vuosia ja vuosia työttömänä olevalle?

Vielä kerran: vapaaehtoistyö. Kun saa tehdä sitä, mitä rakastaa, ja saa siitä merkinnän ansioluetteloon, ei satsaus ole liian iso. Kaikki työ voi poikia jotain.

Kyllä työtön kelpaa, mutta aika on vaikea. Sitä ei ole helppo ymmärtää ja uskoa, mutta niinhän se on.

 

 

 

 

 

 

tiistai, 3. marraskuu 2015

Terveiset some-luennolta!

Ystäväni lähetti minulle eilen viestillä valokuvan ja tekstin "Some työnhaussa -luennolla". Olipa aika huikea yllätys!

Kyseessä oli Jyväskylän yliopiston Sosiaalisen median hyödyntäminen työnhaussa -luento, luennoitsijana sosiaalisen median ammattikäytön kouluttaja Tom Laine HC Services Oy:sta.

Minä tietysti kysyin, että oliko blogiani käytetty hyvänä vai huonona esimerkkinä, heh. Hyvänä kuulemma! Blogiani oli käytetty yhtenä esimerkkinä erilaisista tavoista hyödyntää somea työnhaussa. Kiitos kunniasta Laine!

 

12208035_10207421345229140_1234503806_n.

Kuva V. H.

 

Seuraan blogieni käyttäjäliikennettä Google analyticsissä ja huomaan, että työnantajat ovat käyneet lukemassa tätä blogia. On kiinnostavaa seurata yksittäisten kävijöiden polkuja. Erityisesti itsestäni kertovaa minä-sivua, ansioluetteloani ja suosituksiani on luettu paljon. Työhaastatteluissa olen kuullut, että aktiivisuuttani ja blogien ja LinkedIn-palvelimen tuomaa lisäinfoa on arvostettu. Mitä enemmän työnantajalla on tietoja, sen kiinnostavammaksi työnhakija muuttuu.

Aloitan työni tammikuussa. Nyt on työsopimus kirjoitettu, ja tämän vuoden puolella osallistun muutamaan viestintäryhmän kokoukseen sekä muuhun palaveriin ja perehdyttämiseen. Mahtavaa päästä mukaan viestintätiimiin!

tiistai, 6. lokakuu 2015

Happy day!

Olen ilokseni päässyt kesän ja syksyn aikana muutamaan työhaastatteluun. Luvut ovat tuoneet uskoa tulevaan, siihen, että voisin työllistyä joskus omalla alallani. Luvut viestintäalalla eivät ole kovin mairittelevia. Olen päässyt haastatteluihin, joiden luvut ovat olleet tällaisia: 80 hakijaa, joista 10 haastatteluun, yli 100 hakijaa, joista 12 haastatteluun, 208 hakijaa, joista 6 haastatteluun.

Olen ollut onnellinen ja tuntenut itseni etuoikeutetuksi päästessäni haastatteluihin. En ole kuitenkaan onnistunut etenemään haastatteluissa toiselle kierrokselle saati saamaan työpaikkaa.

Olen syksyn aikana laittanut jälleen kymmeniä avoimia hakemuksia ympäri Pirkanmaata. Olen saanut mukavia vastauksia, joissa on sanottu, että osaamiselleni olisi kyllä käyttöä, mutta... Moni firma voisi löytää töitä heti kahdelle-kolmelle viestinnän ammattilaiselle, mutta kun tilanne on mikä on. Ei vaan pysty tarjoamaan työtä.

Viestinnän kenttä muuttuu ja kasvaa koko ajan. Siinä missä aiemmin monen yrityksen viestintä hoidettiin otona oman työn ohella, on nyt yrityksissä henkilöt, jotka vastaavat vain viestinnästä ja joilla on kädet täynnä töitä ihan jatkuvasti. Some on yksi vahva tekijä, jonka merkitys kasvaa koko ajan. On oltava ajantasalla ja reaaliaikainen jatkuvasti.

Vaikka töitä olisi, ei kuitenkaan ole. Kilpailu alan työpaikoista on raastavaa. Monta kertaa on käynyt mielessä, että olisiko sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta parasta hakeutua alalle, jolla on työvoimapula? Lähtisinkö siis opiskelemaan lisää? Luovutanko, keksinkö kuitenkin jotain uutta? Kuinka kauan on järkevää taistella unelmansa eteen?

Mutta ei. Tätä alaa minä rakastan. Tässä olen hyvä. Tähän olen kouluttautunut yliopistossa, jatkokoulutuksessa ja monissa erilaisissa töissä ja projekteissa.

Reilu viikko sitten sain yllättävän sähköpostin vastauksena yhteen avoimeen hakemukseeni. Pyörät lähtivät pyörimään nopeasti, ja nyt kaikki on selvää: pääsen ensi kevääksi vuorotteluvapaalle jäävän sijaiseksi tekemään viestinnän projektityöntekijänä unelmieni työtä! Voi olla, että työ jollain tapaa jatkuu ensi kevään jälkeenkin. 

Olen onnellinen ja innostunut! Niin hienoa! Taistelu, itsensä markkinointi ja aktiivisuus kannattavat!

Ei kannata luovuttaa liian varhain.

 

keskiviikko, 2. syyskuu 2015

Unelmieni työ

Olen aina rakastanut kirjoittamista. Lapsena istuin usein koulupöytäni ääressä tai lattialla ja kirjoitin tarinoita esimerkiksi erään lautapelin korteista, joissa oli erilaisia tavaroita. Saatoin nostaa silmät kiinni laatikosta kasan kortteja tai sitten ihan valikoida ihanimmat ja kirjoittaa tarinoita, joissa korttien tavarat esiintyivät.

Aloitin freelancer-toimittajan työn jo lukiossa avustamalla paikallislehti Puruvettä. Toimittajan työssä yhdistyvät kaikki, mistä pidän: kirjoittaminen, ihmisten kohtaaminen, tapahtumissa käyminen, valokuvaaminen ja sosiaalinen media. Toimittajan työn lisäksi olen työskennellyt tiedottajana, opiskellut kustannustoimittajan työtä yliopiston työharjoittelussa, ohjannut kirjoitusryhmiä, toiminut asukaslehden päätoimittajana ja toimittanut kirjan Ei kenenkään äiti, kertomuksia lapsettomuudesta (Atena Kustannus 2012). Koulutukseltani olen Kirjoittamisen pääaineesta valmistunut FM ja luovan kirjoittamisen ohjaaja. Sivuaineina opiskelin suomen kieltä, kirjallisuutta, journalistiikkaa ja kasvatustiedettä. 

Unelmieni työssä kirjoitan, toimitan ja tiedotan, teen kielenhuoltoa, tuotan esimerkiksi esitemateriaaleja, ideoin, päivitän somea ja esimerkiksi koulutan, opetan tai teen tapahtumajärjestelyä. Seuraan kateellisena, kun näen vaikka somessa eri organisaatioiden julkaisemia syksyn ohjelmalehtisiä tai tapahtumaviikoista kertovia esitteitä, uutisia ja kuvauksia. Minäkin olisin halunnut osallistua tuollaiseen työhön, minä olisin korjannut nuo kirjoitusvirheet, noin minäkin haluaisin oppia tekemään! Noin upeassa projektissa olisi hienoa olla mukana!

Haluaisin kehittyä kuvankäsittelijänä ja taittajana. Olen käyttänyt jonkin verran InDesigniä, mutta haluaisin oppia siitä paljon lisää! Olisi hienoa saada taittaa sanomalehteä, esitteitä tai mainoksia. Olen innokas oppimaan koko ajan uutta!

Työtä etsiessäni pidän kirjoitustahtia yllä kirjoittamalla tämän blogin lisäksi kahta muutakin blogia. Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen on lifestyleblogini, jossa kirjoitan naiseudesta, äitiydestä ja tavallisesta arjestamme. Keliakialiiton Suunta-verkkopalvelun Arjen murusia -ryhmäblogissa kuvaan elämäämme keliakian keskellä.

Olen luottavainen: uskon, että joku paikka odottaa minua Pirkanmaalla. Vinkkaathan, jos tiedät, missä unelmieni työpaikka lymyilee.


IMG_2717.jpg

  • Henkilötiedot